Landebuusti


Landebuusti -hanke on Äänekosken 4H -yhdistyksen kehittämishanke, jolla halutaan aktivoida Äänekosken kylillä asuvia nuoria toimimaan ja kehittämään omaa kylää. Hankkeen kohderyhmänä ovat pääsääntöisesti yläkoulu- ja lukioikäiset nuoret.

Hankkeessa perustetaan vähintään viidelle kylälle nuorten ryhmä, joka kehittää kylää hankkeen aikana nuorten kesken esiin nousseiden tarpeiden pohjalta. Nuorten ryhmät järjestävät omalla kylällä kaikille avoimen tapahtuman, jossa oman kylän vahvuuksia tuodaan esille. Eri kylille perustettavat nuorten ryhmät tutustuvat myös muihin Äänekosken kyliin osallistumalla muiden kylien nuorten ryhmien järjestämiin tapahtumiin. Näin saadaan nuoret näkemään oman kylän vahvuudet ja huomaamaan myös kehityskohteet.

Hankkeen aikana kylien nuoret tutustuvat omaan kylään, sen vahvuuksiin ja kehitystarpeisiin. Samalla nuorille tulevat tutuksi kylältä löytyvät yritykset ja elinkeinot. Hankkeen aikana nuoret pohtivat omaa tulevaisuuttaan ja mahdollisuuksia ansaita elantonsa kylällä. Innokkaimmat nuoret voivat jo hankkeen aikana perustaa oman yrityksen ja kokeilla näin yrittäjyyttä.

Hankkeen myötä nuorten ääni saadaan kylien kehittämisessä esiin ja kylille saadaan nuorten näköistä ja nuorten ideoimaa toimintaa. Samalla keskusteluyhteydet kylän toimijoiden ja nuorten välillä saadaan aktivoitua. Hankkeen aikana nuoret oppivat projektityöskentelystä ja tapahtumatuottamisesta ja koko kylä saadaan nuorten toiminnan myötä kehittymään.

Sumiaisissa toteutettiin nuorten ideasta lähtenyt Frisbeegolf-rata kesällä 2017. Klikkaa tästä lisätietoja.
 

Nyt etsimme lisää nuoria Äänekosken kyliltä mukaan toimintaan. 

Onko sinulla idea, jonka haluaisit toteuttaa omalla kylällä? Tai porukka, mutta ei vielä ideaa? 
Ota yhteyttä ja suunnitellaan yhdessä eteenpäin!

Lisätietoja:
Hanketyöntekijäsijainen Sanni Mönttinen
p. 044 774 9139 (myös WhatsApp)
landebuusti@4h.fi


Facebook: Landebuusti
Instagram: @Landebuusti

Landebuustin tapahtumakalenteri

 

TAMMIKUU 2018

to 4.1. klo 12-15 Koiviston ryhmän tapaaminen ABC Hirvaskankaalla

ti 9.1. klo 16-18 Suolahden ryhmän tapaaminen Yritystalolla (Kelan rakennus)

to 11.1. klo 17.30 Landebuusti Konginkankaan Vaparilla

to 18.1. klo 14 Landebuusti Konginkankaan Vaparilla

to 18.1. klo 17 Koiviston ryhmän tapaaminen ABC Hirvaskankaalla

ke 24.1. klo 16 Suolahden ryhmän tapaaminen 4H:n toimistolla (Yritystalo, Suolahti)

 

HELMIKUU 2018

to 1.2. klo 17-20 Koiviston ryhmän tapaaminen ABC Hirvaskankaalla

ke 7.2 klo 16 Suolahden ryhmä Yritystalolla

to 8.2. klo 17 Koiviston ryhmän tapaaminen ABC Hirvaskankaalla

su 11.2. Landebuusti mukana Sumiaisten laskiaisriehassa

to 15.2 klo 17 Koiviston ryhmän tapaaminen ABC Hirvaskankaalla

ti 20.2. klo 17-21 Yrityskurssi Koiviston ryhmälle ABC Hirvaskankaalla

ke 21.2 klo 16 Suolahden ryhmä Yritystalolla

to 22.2 klo 17 Koiviston ryhmän tapaaminen ABC Hirvaskaalla

ti 27.2. klo 17-21 Yrityskurssi Koiviston ryhmälle ABC Hirvaskankaalla

 

MAALISKUU 2018

pe 23.3. klo 17-22 Punaisen talon pippalot Koiviston Seuratalolla! >> lisätietoja täältä